Sininen tilinteon hetki
Sinisen tulevaisuuden kannatuspalkki gallupeissa on säälittävä tynkä. Samaan aikaan perussuomalaisten tolppa kohoaa kuin Baabelin torni. Vaaliteltan kulmalla joku välistä kysäisee: kaduttaako, että lähdit persuista?
Joudun joka kerta toteamaan, että ei kaduta. Olen iloinen siitä, että saan kuulua Sinisiin. Sinisissä menee eteenpäin Veikko Vennamon SMP:n ja Timo Soinin Perussuomalaisten perintö. Ajan kuluessa se on hioutunut, mutta perusasiat ovat pysyneet samoina.
Oma poliittinen kotini on kristillis-sosiaalisiin arvoihin nojaavassa puolueessa, joka kunnioittaa perinteitä mutta uskaltaa samalla uudistua ja uudistaa. Puolue on isänmaallinen ja pitää huolta myös siitä pienestä ihmisestä, joka uhkaa jäädä syrjään. Puolue suhtautuu kriittisesti Euroopan Unioniin ja ajaa maalaisjärjellistä maahanmuuttopolitiikkaa. Se ei harrasta suhmurointia, eikä kulje etujärjestöjen talutusnuorassa vaan pitää ainoana eturyhmänään Suomen kansaa. Se puhuu asioista ymmärrettävästi kansan kielellä. Puolueella on oma arvomaailma ja linja, mutta samalla se on valmis yhteistyöhön muiden kanssa. Se arvostaa ja kunnioittaa myös eri tavalla ajattelevia ihmisiä.
Ennen kesää 2017 Perussuomalaiset täytti tämän määritelmän. Sittemmin puolue on merkittävästi muuttunut, kuten ovat todenneet kaikki entiset ja nykyiset perussuomalaiset puheenjohtajat: Raimo Vistbacka, Timo Soini ja Jussi Halla-aho. Uskon, että he ovat tässä parhaat asiantuntijat. Nykyisin tuon edellisessä kappaleessa esitetyn kuvauksen täyttää Sininen Tulevaisuus.
Sinisillä on vahvat näytöt. Viimeisen neljän vuoden aikana nykyiset siniset ovat määrätietoisesti noudattaneet yhdessä sovittua hallitusohjelmaa ja vieneet eteenpäin niitä tavoitteita, jotka kirjoitettiin aikanaan perussuomalaisten 2015 eduskuntavaaliohjelmaan. Huuto on välistä ollut aivan hirveä. Haukkuja on tullut oppositiosta, mediasta ja joskus jopa omilta. Silti pää on kestänyt. Rintamalta ei ole juostu karkuun.
Hallitusvastuu ei ole ollut kovin mukavaa. Ei ole kiva tehdä miljardien leikkauksia. Mutta tekemättä ei ole voinut jättää. Me lupasimme kiristää vyötä, sopeuttaa taloutta ja lopettaa velkaantumisen. Me lupasimme parantaa työllisyyttä. Tie on ollut kova ja kivinen, mutta tavoitteisiin on päästy.
Nykyisten sinisten ansiosta Suomi on harjoittanut kriittisempää EU-politiikkaa kuin koskaan aiemmin. Kesällä 2015 yritimme jopa heittää Kreikan ulos eurosta, mutta Suomi ei siihen yksinään pystynyt. Neljä vuotta sitten maahanmuuttopolitiikka oli retuperällä, mikä mahdollisti pakolaisvyöryn syksyllä 2015. Sen jälkeen lainsäädäntöä on kiristetty johdonmukaisesti kautta linjan. Hallituskumppanit ovat kitisseet, oppositio on kauhistellut ja media paheksunut. Siitä huolimatta Siniset on jatkanut eteenpäin. Uudistukset ovat olleet niin kattavia, että edes maahanmuuttoguru Jussi Halla-aho ei esittänyt listaan enempää toimenpiteitä vuonna 2017.
Siniset eivät ole harrastaneet poliittisia virkanimityksiä. Tällä hetkellä emme saa senttiäkään puoluetukea. Meillä ei ole rahakkaita kytkyjä etujärjestöihin. Jos porukka ihmettelee, miksi sinisillä on köyhän näköinen vaalikampanja, se johtuu tästä. Kaikki kampanjatuki tulee ehdokkaiden ja heidän tukihenkilöidensä omista rahoista.
Sinisten valtiosihteerinä olen katsellut sinisten ministereiden toimintaa hyvin läheltä. Tiedän, millaisella tarmolla, rohkeudella ja taidolla he ovat asioita vieneet eteenpäin. Olen nähnyt, kuinka Timo Soini on suuttunut ja lähtenyt ovet paukkuen huoneesta kun pöydällä oleva ehdotus ei ole ollut meidän tahtomme mukainen. Olen nähnyt sen, kun Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat hermostuneet Sampo Terhoon, joka on taipumattomasti puolustanut sinisten linjaa.
Hieman huvittuneena joskus kuuntelen, kun keskustan ja varsinkin kokoomuksen ehdokkaat puhuvat turvallisuuden tärkeydestä ja keräävät kansalta kiitosta siitä, että tämä hallitus on panostanut niin vahvasti Puolustusvoimien ja poliisin resursseihin. Muistelen niitä lukuisia pitkiä neuvotteluja, joissa siniset Jussi Niinistön johdolla ovat juntanneet turvallisuuteen liittyvät lainsäädäntöesitykset ja määrärahalisäykset läpi hallituskumppaneiden vastustuksesta huolimatta. ”Turvallisuuttamme kuluneella vaalikaudella lujittaneiden lainsäädännöllisten saavutusten luettelo on pitkä”, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Ja entäpä Jari ”Jarppa” Lindström, jolta ministeripesti vei terveyden ja kannatuksen? Hän teki työtään valittamatta ja puolusti yhdessä sovittuja päätöksiä silloinkin kun muut olivat hiljaa. Jarpan vilpittömyys ja työmoraali ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen niin omiin kuin vieraisiin. Hallituskumppanit ovat monesti ottaneet lakin päästä ja joutuneet toteamaan: meistä ei olisi ollut tuohon.
Hallituksen suurin yksittäinen hanke soteuudistus meni puihin. Se harmittaa, sillä uudistus tarvitaan. Sinisistä sen toteutuminen ei jäänyt kiinni. Pirkko Mattilan johdolla siniset teki kaikkensa: neuvoteltiin, hiottiin, haettiin kompromisseja. Mutta mikään ei auta, jos kolmesta toimijasta vain yksi on vapaa etujärjestökytköksistä ja siten kykeneväinen tekemään kansalaisten kannalta parhaat ratkaisut.
Sinisissä on valtavasti rohkeutta. Porukka tiesi, että perussuomalaisista lähtö suututtaisi monet. Osalle se maksaisi uran politiikassa. Se oli uskon ja toivon varassa otettu hyppy tuntemattomaan. Mutta silti se tehtiin. Huikaisevan rohkeaa.
Niin; kaduttaako, että kuulun tällaiseen porukkaan?
Ei todellakaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saimme viedä aloitetun työn päätökseen. Saimme tehdä hallituskauden loppuun asti työtä arvojemme ja ohjelmamme mukaisesti – toteuttaa niitä tavoitteita, joita ajamaan edustajamme viime vaaleissa valittiin. Ja mikä tärkeintä: Tällä puolueella on tulevaisuudessakin mahdollisuus vaikuttaa ja viedä Suomea eteenpäin.
Sinisten kannatuspalkki on persujen tolpan rinnalla säälittävän pieni, mutta kun vertaa näiden kahden porukan saavutuksia, osaamista ja potentiaalia, ero on vieläkin suurempi mutta vain toisin päin.
Kommentit (0)